Ellen jo ole teille kertonut niin minulla on jo arvioita paluupäivä tiedossa. Tämän sain tietää kun monet kaverit ovat ilmoittaneet saaneensa sähköpostia omilta YFUiltaan. Ja koska sen verran moni on jo saanut niin veikkaisin että meikäläisellä on sama päivä. Tiedon mukaanlentäisin Mexico Citystä 26.6 ja olisin Suomessa seuraavana päivänä. Sitten kun saan varmistuksen lentojen päivämääristä kerron teille :).
Nyt on myös ns. kylmäperioodi väistynyt, vaikka vielä eletään tammikuuta ja Suomessa talvi on parhaillaan. Täällä päivä lämpötila on palanut 30 asteeseen jo. Mutta kuulema tämä on vasta alkua. Nimittäin toukokuusa päivä lämpötila nousee parhaimmillaan 40 asteeseen, ja silloin jopa meksikolaiset kärsivät. Kuulin että viime vuonna, ei riitelivät riippumatoista ulkona ja toivat kaikki mahdolliset tuulettimet ulos mukanaan. En malta odottaa...
Vastaan on tulossa ensimmäin YFUn järjestämä matka. Menemme paikkaan nimeltään Michoacan 4-9.2 eli noin kuudeksi päiväksi. Siellä vierailemme monissa paikoissa mm. yhdessä Unescon maailmanperintökohteessa nimeltään Santuario de la Mariposa Monarca (=Monarkkiperhosten suojelualue) ja se on pinta-alaltaan 563 neliökilometriä.
Odotan todella innolla tätä matkaa ja lupaan ottaa paljon kuvia.
Nyt olen myös löytänyt postikortteja jotka tänään maanantaina 23.1 laitan postiin tulemaan sinnepäin. Veikkaisin 2-3 viikkoa kestää tullaa täältä.
Tälläinen päivitys tällä kertaa. Terveisiä kaikille taas kerran sinne kylmään Suomeen täältä lämpimasta Mekiskosta :)
Miika