Tässä blogissa kerron elämyksistä ja tapahtumista vaihtovuoteni aikan Meksikossa :)
maanantai 12. joulukuuta 2011
Joulu suunnitelmia
sunnuntai 27. marraskuuta 2011
Joulun odottelua
torstai 17. marraskuuta 2011
Querétaron matka!
Moi kaikki!
Minä olen ollut vähän matkalla. Kävin veljeni Memon kanssa Querétaro nimisessä kaupungissa. Menimme sinne neljäksi päiväksi, viime torstaista lähtien, pääasiassa koska Memo kutsuttiin tutustumaan yhteen yliopistoon, ja minä menin muuten vaan :)
Asuimme siellä Memon kaverin Jesuksen (Hesuksen) luona joka oli hänen kanssa samaan aikaan Suomessa vaihtarina, mutta eri organisaation kautta. Torstaina kun saavuimme noin yhden aikaan päivällä, olimme niin väsyneitä molemmat että emmä juuri halunneet tehdä mitään paitsi levätä...
Perjantaina oli Memon yliopistonkäynti ja minä vietin päivän Jesuksen kanssa. Kävelimme keskustan halki joka suuntaan, kastellen kaikki nähtävyyksiä. Illal menin hänen ja toisen kaverin kanssa katsomaan Meksiko - Serbia jalkapallo ottellun, ja tietty Meksiko voitti ;).
Lauantaina kun Memo oli palanut yliopistolta joskus kuuden maissa illalla, lähdimme kaupungin toiselle puolelle Rock-festivaaliin johon oli ilmainen sisäänkäynti! Siellä soitti kuiten vain minulle tuntemattomia artisteja, mutta tosi hyviä olivat kuitenkin! Kotiin pääsimme vasta kello kahden maissa aamula ja olimme kaikki aivan rätti poikki...
Sunnuntaina heräsimme "aikasin" jotta ehtisimme Memon kanssa vähä ostoksille valtavaan Liverpool kauppakeskukseen. Meillä oli vain runsas puolitoista tuntia, mutta ainakin minä löysin kaiken mitä halusin. Memo ei valitattavasti löytänyt mitään... Tämän jälkeen menimme kotiin syömään pikasesti ja sitten lähimmekin jo bussiasemalle ja otimme bussin kotia kohti.
Querétaro oon todella kaunis ja suuri kaupunki, vaikka siellä asuu vain runsas 2 miljoona asukasta, kun taas Mexico Cityssä noin 25 miljoonaa. Tähän asti näkemistäni kaupungeista, Querétaro on minun lempi todellakin!
Haluaisin mennä uudestaan, mutta en tiedä jos ehdin tai voin... Mutta se jää nähtäväksi!
Terveisiä kaikille, Miika
sunnuntai 6. marraskuuta 2011
Diá de Muertos (Kuolleiden Päivä)
Tällä viikolla, tarkemmin sanottuna tiistaina ja keskiviikkona, vietettiin Kuolleiden Päivä, tai espaniaski Diá de Muertos. Päivien tarkoitus on käydä hautausmailla tervehtimässä kuolleita sukulaisia, olla perheen seurassa ja muuten vaan muistella heitä ketkä eivät ole kanssamme enään.
Tiistaina, koulussa pidettiin ns. Alttari-kilpailu. Jokainen ryhmä koulusta rakentaa oman "alttarin" kuolleiden muistolle. Sinne sai kuka tahansa tulla katsomaan, ja äänestämään parasta alttaria. Päivän päätteeksi, äänet laskettiin ja julistettiin voittaja jokaisesta ikäluokasta. Minun ryhmän voitti ikäluokkamme kilpailun ja tietääkseni voitimme n. 4000 peso (=220 euroa) ja sillä voimme tehdä vähän mitä haluamme.
Keskiviikkona sitten menimme tämän kaupungin hautausmaalle katsomaan isäni isovanhempien hautoja. Sanon vain että meksikolainen hautausmaa on jotain aivan muuta jos vertaa perus suomalaiseen hautausmaahan. Suomessa saat paikan ja hautakiven, eipä taida muuta olla. Mutta meksikossa, valitset paikan, ja siihen rakenetaan pieni tai suuri "talo" haudaulle. Talo koristellaan vimosen päälle väreilla, kukilla, kuvilla ja kaikella mahdollisella. Lisään tähän kuvia lopussa.
Tämän hautausmaan jälkeen lähdimme San Juan nimiseen kaupunkiin jossa äitin suku asuu. Siellä kävimme perheen haudalla jossa oli isoisä ja hänen vanhemmat. Tämä ei ollut ihan niin hieno hautausmaan kuin aikasempi mutta hieno sekin.
Ensimmäinen kuva on minun kaupungin hautausmaalta
Toinen on esimerkki hauta siellä
Tällaisia tällä kertaa, tervesiä!
Miika
lauantai 29. lokakuuta 2011
Arki Päivitys
Ajattelin tällä kertaa kirjoittaa toisen kertomuksen arkielämästäni täällä Meksikossa koska onhan se vähän muuttunut.
Nyt on jo melkein marraskuu, ja täällä on todella ruvennut vilenemään. Korkein päivä lämpötila enään on noin 20-25 astetta. Sadekausi on ns. lakannut. Enään ei sada niin paljon kuin ennen. Tänä päivänä ei välttämättä sada edes joka päivä. Alussa, joka päivä satoi 2-3 kertaa, oikein kunnolla.
Koulussa ei paljoa ole muuttunut. Espaniani on jo sillä tasolla että pystyn seuraamaan tunnilla ja jopa oppia jotai.
Esimerkiksi matikantunneilla lähes loitstan, koska he käyvät nyt läpi asioita jota olen jo oppinut. Opettaja teki minulle oman kokeen joka koostui ainoastaan derivoimisesta, ja sain kympin siitä :)
Yksi arkipäivä täällä minulle on tyylin tämmöinen: Herään 9 aikaan, koska menen uimaan 10 aikaan kavereiden kanssa noin kahdeksi tunniksi. Pyöräilen sinne ja takaisin (n. 6km). Kotona vaihdan koulupukuu, syön ja mene kouluun seitsemäksi tunniksi. Koulun jälkeen tulen suoraan kotiin tai saatan mennä syömään jotai kavereiden kanssa (esim Tacoja). Kotona saata hieman kattoa tv:tä, syödä ja sitten menen nukkumaan :)
Ei siinä mitään hirveen erikoista ole.
Ensimmäin päivä marraskuuta on Día de Muertos, eli Kuolleiden päivä. Se on vähän niinkuin halloween, mutta kuitenkin erillainen. Päivän tarkoitus on kunnioittaa muistella heitä ketkä ovat kuolleet. Koulussa rakenetaan alttareita jotka koristellaan kaikella mahdollisella, ja lopuksi äänestetään paras jokaisesta ikäluokasta ja voittaja ryhmä saa rahaa. Itse kuolleiden päivä on tiistaina, mutta meillä on keskiviikko kokonaan vapaa kouluista. Kirjoitan varmaan ensi viikon aikana kuolleiden päivän tapahtumista ja lisään facebookiin kuvia :)
Tälläisiä taas tällä kertaa
Terveisiä kaikille, Miika
tiistai 18. lokakuuta 2011
Corona Music Fest
Viime blogikirjoituksesta onkin nyt jo 2 viikkoa... Pyydän anteeksi, mutta ei täällä juuri tapahdu enään mitään uutta ja jännää joka olisi kirjoittamisen arvoista.
Eli minä olin nyt viikonloppuna Mexico Cityssä kavereiden kanssa Corona Music Festivaaleissa. Tämä ei siis ollut olutfestari niinkuin kirjoitin aikasemmin, vaan Coronan mainostama musiikkifestari. Siellä esiintyi mm. The Strokes ja Portishead.
Menimme Mexico Cityyn bussilla, ja matka kesti 12h yhteen suuntaan. Sinne päästyämme menimme paikkaan jossa nukuimme, jätimme tavarat ja lähdimme festarialueelle. Kun vihdoin savuimme paikalle, festarit olivat jo hyvässä vauhdisssa. Alueella oli 4 lavaa jossa artistit esiintyivät, eli kävelimme ympäri siellä koko päivän.
Kaikki oli kallista siellä, suhteellisesti että ollaan Meksikossa. Kun normaalisti saat puolen litran coca colan kaupasta 10 pesolla, nyt tölkki maksoi 35 pesoa.
Kaikesta huolimatta, festari oli aivan mahtava! Se päättyi puolen yön aikoihin jolloin otimme taksin kotiin nukkumaan. Sunnuntaina emme juuri tehneet mitään... Nukuimme pitkään, söimme aamupalaa kaupungilla ja kävelimme vähän ympäri kunnes oli aika lähteä bussiasemalle.
Mexico Cityssä oli suhteellisen kylmä. Olen jo hyvin tottunut tähän että on jatkuvasti 25 astetta. Mutta siellä aamuisin tippuu alle 10 asteen, ja samoin illalla. Heti kun aurinko laskee, niin tulee kylmä.
Niin, minä olen täällä Meksikossa ja valitan kylmästä kun siellä Suomessa on ehkä +5 ja öisin menee miinukselle. Kaikki on niin suhteeellista.
Ei sitä sitten ole kai mitään muuta erikoista tapahtunut... Otan mielelleäni kirjoitusideoita vastaan, jos ette halua odottaa taas 2 viikkoa seuravaa blogikirjoitusta.
Terveisiä, Miika
tiistai 4. lokakuuta 2011
Lokakuu (Octubre)
No ehkä ainoa mainittava asia on se että kävin Oaxaca:ssa eli osavaltion pääkaupungissa. Olimme tällä kertaa kyllä vain yhden päivän, mutta koko päivä aamusta iltaan. Se kaupunki on todella hieno ja kaunis! Hyvin puhdas ja paljon nähtävää.
Menin sinne siis äitini ja toisen veljeni kanssa bussilla perjantai aamuyöllä. Matka sinne oli kyllä hirveä, en ole koskaan kokenut niin mutkaista tietä... En saanut paljoa nukuttua bussissa.
Pääasiassa kävelimme kaupungin ympäri ämpäri niin paljon kuin ehdimme ja tietenkin ostin paljon tavaraa :)
Mm. meksikolais tyylisen repun, uuden rannekkeen (nyt niitä on 4) ja jotain muuta.
Menemme koko perhe varmaan uudestaan 2 ja puolen viikon kuluttua :)
Tulevana viikonloppuna ei ole varsinaisesti mitään tiedossa, mutta sitten seuraavana menen kavereiden kanssa Mexico Cityyn, Corona Festivaaliin. Corona on siis tunnetuin meksikolainen olut, ja saattepa veikkailla mitä menemme festivaaleihin tekemään ;)
Eipä muuta tällä kertaa, terkkuja!
Miika
torstai 29. syyskuuta 2011
Syyskuu tuli, ja meni...
perjantai 16. syyskuuta 2011
Suuri Vertailukirjoitus!
KOULU
Syvennytään hieman siihen miten erinlainen koulu täällä puolella maailmaa on. Kaksi varmasti suurinta eroa ovat että täällä ei juurikaan ole koulukirjoja (paitsi englannissa) ja se että täällä on iltäpäiväkoulu, ainakin minulla.
Maailmallahan sanotaan että Suomessa on yksi maailman parhaita koulutustasoja, ja rupean todella huomaamaan eroa täällä. Luokassa ei vallitse kova kuri. Oppilaat puhuvat keskenään, usein jopa huutavat opettajan kanssa kilpaa, mutta ei silti opettaja tähän puutu. Kokeitakaan ei selvästi pidetä niin tärkeinä. Oppilailla saatta olla 2 sivua lukemista politiikan kokeeseen, ja silti he kirjoittavat kädet täyteen muistiinpanoja koetta varten. Suomessa kun meillä on kirjat, saatta poltiikan tyyppiseen aineeseen helposti tulla 100-150 sivua lukemista.
"Täällä opettaja on enemmän ystäväsi kuin opettajasi, toisin kuin Suomessa" -Veljeni Memo
ILMASTO
Nyt seuraa suuri yllätys... Meksiko on Suomea lämpimeämpi maa! Tuota ette varmasti tiennyt jo.
Mutta Meksko ei silti ole +30 astetta ympäri vuoden, EI TODELLAKAAN! Minä asustelen etelärannikolla jossa on kuumimillaan +36 astetta, ja kylmimmillään +10 astetta. Tietenkin luulisitte että +10 on lämmin Suomalaisille ja shortsi-keli, mutta ei ole.
Kun täällä päin maailmaan jossa sataa myös huomattavasti enemmän, on kylmä, niin on samalla kostea, ja sitten se tuntuu entistä kylmemmälta. Ja varsinkin sitten kun on tottunut että on jatkuvasti lämmin...
Päinvastoin kuin monet luulevat, niin etelä ei ole kuumin paikka Meksikossa, vaan se on pohjoinen. Esimerkikisi Nuevo Leonin pääkaupungissa Monterryssä on kuumimmillaan +45 astetta, mutta taas kylmimmillään -3 astetta! Kyllä täälläkin puolella maailmaa tippuu miinusasteilla, eikö ole vaikeata uskoa?
Ja vielä viimeinen juttu. Mekskossa ei ole 4 vuodenaikaa niinkuin Suomessa. Täällä on märkä - ja kuivakausi jotka molemmat kestävät noin 6kk.
Eli esimerkiksi, Heinäkuu (July), noin 175mm vettä ja maan keskiarvo lämpötilalle n. 20 astetta.
TURVALLISUUS
Siitäkin Suomea kehutaan maailmalle että se on erittäin turvallinen maa. Mutta Meksikokaan ei ole mikään erittäin vaarallinen maa. Se on pääasiassa Yhdysvaltojen rajalla jossa "käydään sotaa" huumekauppaa vastaan avoimesti. Mutta siksihän YFU ei laita oppilaitaan sinne missä on vaarallista!
Minun kaupunkini taas on harvinaisen rauhallinen ja turvallinen, mutta ei täältäkään lainvartiat puutu.
Poliiseja näkee mm. isojen kauppojen edessä, koulun portilla ja muuten vaan valvomassa rauhaa.
Suuri ero Suomen poliisiin on taas se, että täällä poliisit kävelevät isot raskaat aseet esillä, toisin kuin Suomessa, jossa poliisi pitää pientä käsiasettaan hyvin piilossa.
LIIKENNE
Liikenteestäkin löytyy suuria eroja. Suurin saattapi olla se että täällä ei juuri missään ole/käytetä liikennevaloja, paitsi suurimmissa kaupungeissa. Valojen sijaan täällä käytetään hirveästi vauhdinhidastajia, esim niitä "pomppuja" mitä harvoin näkee Suomessa. Täällä, jossain kaupungissa niitä saatta hyvinkin olla 3-5 per kilometri, eli todella paljon!
Koulukuljetukseksi käytämme taksia tai ns. Camionetittaa. Se on siis lava-auto, johon on laittettu katos, ja sinä hyppäät lavalle kyytiin. Kuljetukset ovat myös erittäin halpoja, ainakin meille vaihtaireille. Matka Camionetittan kanssa kouluun maksaa 4 pesoa ( 25 senttiä) ja taksin kansa 5-10 pesoa.
Tämä on Camionetitta
RUOKA
Aaaah, Meskikolainen ruoka, onko jotain parempaa? En rupea nyt vertailemaan mutta kerron teille hieman enemmän tästä.
Ruoka täällä on paljon tulisempaa kuin Suomessa, mutta erittäin hyvää! Täällä syödään chilin lisäksi paljon lihaa, vihanneksia ja tietenkin TORTILLAA!
Eli tortilla leipä on kaikkien tunnetuiden Meksikolaisten ruokien pohja. Se on se "leipä" josta tehdään mm. tacoja, burrittoja, quesedilloja jne.Eikä tortilla leipää syödä pelkästään näiden yhteydessä. Se on ruokapyödässä lähes aina, syöt sitten keittoa tai pihviä, tortilla on aina pyödässä!
Tämä on siis Tortilla leipä!
VESI
Vesi, varmasti tärkein asia selvitäskeen täällä. Meksikossa ei voi juoda vettä hanasta, eikä niin voi oikeastaan tehdä hirveän monessa maassa paitsi hyvin kehittyneissä maissa, niinkuin Suomessa.
Täällä ostetaan vettä isoissa kanistereissa, ja tuodaan kotiin juotavaksi, tai ruuanlaittoon.
Vielä toinen asia vedestä. Suurimmalle osalle ihmisistä ei tule lämmintä vettä hanasta. Syy tähän on yksinkertainen. Se ns. kylmäaika täällä on sen verran lyhyt että on turha kehittää lämmintä vettä itselleen.
Eli se on kylmäsuihku joka aamu, oi kuinka ihanaa!
Siinä on aika hyvä vertailukuva mielestäni, kertokaa ihmeessä jos unohdin jotai :)
Sitten muita kuulumisia!
Tänään, 16 syyskuuta on Meksikon itsenäisyys päivä. 201 vuotta sitten tämä maa itsenäistyi Espaniasta ja tänään juhlitaan suuresti!! Huomenna lauantaina pääsen isäni kanssa kiertämään suurta sementtitehdasta kavereiden kanssa, varmasti jännä!
Sunnuntaina menen varmaan ystävien kesken rannalla löhöämään tai elokuviin, saa nähdä mitä tehdään :)
Terveisiä taas kerran kaikille!!!
Miika
lauantai 10. syyskuuta 2011
1 kk Meksikossa!
Nyt, tasan kuukausi sitten laskeuduin tähän maahan, ja aika on mennyt älytöntä vauhtia! Apua, enään noin 10 kk jäljellä!
No mitäs sitä ollaan puuhattu. Niin, siitä YFU tapaamisesta unohdin kertoa :). Eli olimme Ixtepec nimisessä kaupungissa. Paikassa joka oli selvästi eläintarha. Siellä tapasimme muut perheet, söimme ja uimme altaassa kauan :)
Täällä ei ole enää niin kuuma kun saavuin. Ei taida lämpötila edes kavuta 30 yli enään, eli oikein mukavaa :)
Ei täällä ole oikein mitään erikoista tapahtunu tällä viikolla. Kahdet synttäri juhlat, kävimme tänään San Juan nimisessä kaupungissa tapaamassa loput host-äitini suvusta, ja oli oikein kivaa :)
Olen vihdoinkin saanut Meksikolaisen SIM-kortin, eli nyt kuukauden jälkeen minulla on puhelinnumero :D
Ensi viikonloppua odotan innolla sillä perjantaina, 16.9 on Meksikon itsenäisyyspäivä ja tiedossa on ISOT juhlat!
Terveisiä taas kaikille sinne kylmään Suomeen :)
Miika
lauantai 3. syyskuuta 2011
Elämä jatkuu :)
Nyt olen ollut 3,5 viikkoa Meksikossa ja tää vaan paranee koko ajan :)!
Koulussa ei ole tapahtunut mitään erikoista paitsi torstaina kun miellä oli "urheilupäivä". Meille esiteltiin mitä kaikkia harrastuksia voi tulla tekemään koulun kanssa ennen koulua esim. jalkapalloa, teatteria, taidetta ja paljon muuta. Päivä kyllä katkesi sateen takia jota on ollut lähes joku ilta semmoset 25-35 mm.
Nyt viikonlopun ohjelmat.
Eilen perjantaina oli yhden vaihtarin synttärit, thaimaalainen tyttö nimeltään Mai. Hän täytti 17 ja olimme hänen juhlissa ja oli todella kivaa :D. Ja kun olemme Meksikossa, hänen naama tungettiin synttärikakkuun, koska se on tapana täällä!
David (unkarilainen poika) on tullut meidän taloon asumaan viikoksi koska hänen perhe lähti Pueblan kaupunkiin siksi että hänen vanhempi sisko aloitti juuri yliopistossa. Tänään emme ole juuri tehneet mitään... Aamupäivällä olimme kaupassa ja muuten vaan ulkona.
Huomenna, lähdemme Ixtepec nimiseen kaupunkiin koska siellä pidetään YFU-vaihtaireiden perhe tapaaminen. Eli tapaamme muiden YFUlaisten perheet, vietämme siellä päivä ja tulemme sitten takaisin.
Illalla on saksalais pojan, Raphaelin synttärijuhlat. Hän, saksalainen tyttö nimeltään Frederika ja Mai ovat täällä AFSn kautta. Eli meitä on 6 vaihto-oppilasta tässä pienessä kaupungissa :)
Kirjoitan Maanantaina lisää, mm. YFU tapahtumasta ja juhlista.
Tämmösiä.
Terveisin, Miika
lauantai 27. elokuuta 2011
Fiestaa, fiestaa ja lisää fiestaa
Viime viikon aikana on tapahtunut kyllä kaikenlaista. Koulu on ruvennut sujumaan vielä paremmin kun kielitaitoni kehittyy jatkuvasti :)! Olen ollut kaksissa juhlissa, ihan vaan kavereiden kesken viettämässä aikaa. Mutta kaksi ei ole mitään. Täällä päin maailmaa nuoret juhlivat ja juovat lähes joka ikinen päivä! Ja minä kun luulin että Suomessa juhlitaan paljon...
Lähes joka päivä minulta on kysytty että haluanko lähteä juhlimaan, ihan keskellä kouluviikkoa! Minun ei ainakaan tekisi mieli mennä kouluun krapulassa... Joten taidan mennä yksiin ja max kaksiin juhliin viikossa.
Eilen olimme viimeksi (minä ja veljeni Memo) yksissä juhlissa noin 5h, siksi koska meillä on nyt ollut pidennetty viikonloppu jostain syystä. Kivaa sekin!
Tänään olimme taas lähikaupungissa Matias Romerossa ostoksilla. Minulle mm. laboratorio takki kouluun ja uusi pienempi reppu. Tänä illalla menemmin ns. Quinceniera juhliin (Quince = viisitoista). Se on tytölle järjestettävä iso juhla kun hän täytää 15. Menemme sinne koska toinen veljeni, Luis, aikoo olla osana tanssiesitystä. Lisään kuvia siitä sitten.
Tämmösiä tällä kertaa. Blogiakin voi kommentoida aina blogitekstin alla ja haluaisin miellelläni palautetta!
Kiitos ja Terveisiä! Miika
maanantai 22. elokuuta 2011
Fin de Semana! (Viikonloppu)
perjantai 19. elokuuta 2011
Meksikolainen koulu
Koulu on tosiaan kello kahdesta iltapäivällä, kello yhdeksään illalla. Joten aamulla saa nukkua, ihanaa!
Tunteja on 8, jotka ovat 50min pitkiä ja meillä on yksi 20 min ruokatauko.
Varsinaista ruokalaa koulussa ei ole, mutta voit ostaa pientä purtavaa tai juotavaa koulun kahvilasta ja automaatista. Ruokaa on esim tacoja, nachoja, hampurilaisia jne.
Koulunkäynti ei ole yhtä totista kuin Suomessa. Joka tunnilla oppilaat puhuvat keskenään, kun opettaja selittää jotain. Täällä, opettaja ovat enemmän kuin kavereita kuin opettajia. Heitä halataan, heidän kanssa heitetään huulta eivätkä oppilaat pidä heitä varsinaisina opettajina.
Aineita on mm. matikka, psykologia, kirjallisuus, taide, statistiikka, politiikka plus jotain muita.
Minä kyllä aina yritän kirjoittaa kaiken mitä opettaja selittää, ja jos en pysy tahdissa, saan kopioidan ryhmätovereilta.
Täällä ei ole luokkia, vaan ryhmiä, joihin sinut lajitella sillä perusteella mitä valinnaisia aineta valitset, esim minä otin extra matikkaa ja fysiikkaa ja jonkinlaisen hallinto-opin.
Nyt on ensimmäinen kouluviikko ohi ja viikonloppu edessä. Mitä on tulossa, en vielä tiedä, mutta se on varmasti kivaa!
Terveisiä, Miika
keskiviikko 17. elokuuta 2011
Arkielämä alkakoon!
tiistai 16. elokuuta 2011
Uusi Koti
Kaupunki on niinkuin laaksossa vuorten ympäröimänä, ja täällä kaikki on aivan erilaista kuin muissa lähi-kaupungeissa. Tämä kaupunki on niin paljon puhtaampi ja jotenkin mukavampi.
Koko kaupunki pyörii Cruz Azul nimisen sementtitehtaan ympärillä. Kaikki on nimetty sen jälkeen, koulu, sairaalaa, kaupat, urheilukeskus jne. "Todo es Cruz Azul", kaikki on Cruz Azul.
Tänään, klo 14 alkaa koulu. Jännittää tietenkin mutta odotan sitä kovasti.
Heräsin tänään vähän aikasemmin koska menemme lähi-kaupunkiin, Matias Romeroon, joka on hieman isompi, ostamaan mm. SIM-kortin ja koulukengät. Täytyy minun vähän muutakin ostaa.
Ja minullahan kävi alkuperäsin hurja tuuri kun sain tavata isäntä-veljeni jo kolmesti ennen tänne tuloa, mutta nyt on vielä parempi onni iskenyt. Minun, Davidin (unkarilainen) ja Simonin (sveitsiläinen) kaikki perheet ovat erittäin hyviä ystäviä keskenään, joten ellemme jo näkisi toisiamme koulussa, näemme lähes joka päivä perheiden yhteydessä!! Aivan mahtavaa!
Perhe on tosi mukava, ja hyvin halukas opettaa minulle espaniaa, varsinkin isäni, joka jatkuvasti näyttää jotain esinettä, kertoo mikä se on, ja sitten pyytää minua sanomaan sen suomeksi :D
Terveisiä kaikille täältä lämpimästä ja kosteasta Meksikosta, Miika
lauantai 13. elokuuta 2011
Saapumis orientaatio ja matka Kotiin
Orientaatio tapahtui kaupungissa nimeltaan Cuautla, noin 2 tuntia Mexico Citysta. Olimme kivassa hotellissa jossa oli mm. 2 uima-allasta.
YFU:n kautta on Meksikoon tullut 41 ihmista, joista noin puolet olivat Saksasta! Muuten taalla on ranskalainen, eestilainen, unkarilainen, belgialaisia, sveitsilaisia, tjeckilaisia, norjalainen ja muitakin :D
Samaan kaupunkiin kanssani lahtee se unkarilainen poika ja sveitsilainen poika ja he ovat mahtavia tyyppeja!!
Orientaation aikana teimme todella paljon asioita mutta eniten uimme altaissa :D.
Taalla on ollut sopivan lammin, mutta paloin kylla jo ensimmaaisen paivan aikana, koska en laittanut tarpeeksi aurinko voidetta... Noh nyt karsin, mutta sain ainakin lopuksi ostettua aurinkovoidetta.
Erikoisin asia tahan asti on ehka se etta soin Heinasirkan yks paiva :D, eika se ollu hassumpaa!
Kirjoitin taman bussiaseman tietkoneella ja siksi kirjaimia puuttuu :)
Terveisia Meksikosta, Miika!
tiistai 9. elokuuta 2011
LÄHTÖ!
Pariisiin lennetään Charles De Gaullen lentokentälle, siis suurimmalle... No kai me sielläkin selvitään :)
Sieltä sitten lento Mexico Cityyn jossa ollaan perillä klo 10:10 paikallista aikaa, eli päivä vasta alkaa siellä.
Tää tuntuu niin hassulta ja jotenkin ei todelliselta, mutta kai sitä nyt on lähdettävä.
Mukavaa lukuvuotta ja silleen kaikille, lähdenpä tästä tequilan ja sombreroiden maahan ja nähdään ensi kesänä :)
Miika
tiistai 2. elokuuta 2011
Takaisin Lontoosta ja noin viikko aikaa Meksikoon!
Tulin eilen Isin kanssa Lontoosta takaisin Suomeen joskus kello 1 yöllä joten jäimme Hesaan yöksi.
Oli todella kiva matka! Näimme kaiken Lontoon keskutassa, paitsi Madame Tussaudsin vahakabinetin, koska sinne oli joka päivä hirveät jonot.
Näimme mm. Big Benin, London Eye:n, Ripley's Usko tai Älä museon, British Museumin, Science Museumin ja paljon muuta! Otin paljon kuvia ja ne ovat nyt Facebookissa.
Täytin 18 matkallamme! Joten join olutta ensimmäisen kerran :P, eikä se ollut hassumpaa, paitsi kun joimme "proper english beer" jota Isin ystävä oli suositellu. Ensinäkin, se oli huoneenlämpöistä ja hiilihapotonta, mutta niin sen pitikin olla. Taidan pysytellä perus olueessa ja muissa juomissa :D
En ostanut niin paljon tavaraa, koska olenhan menossa Meksikoon jossa kaikki on paljon halvempaa, mutta sain olkalaukun, kengät ja 3 paria sukkia :D.
Kävimme katsomassa Leijonakuningas Musikaalin Lyceum Theatressa, ja se oli aivan mahtava!! 10+!!
Takaisin tullessamme lentokentällä lontoossa, kun kävin hakemassa Isille olueen, baarimikko onnitteli minua koska minullahan oli juuri ollut 18 syntymäpäivä :D
Semmonen matka. Nyt taas kotona, 8 päivää lähtöön ja pitää ruveta pakkaamaan vähän isompaa matkaa varten. Muuten kaiken pitäsi olla kunnossa. Sain viisumin, ja vara pankkikortin joten hyvältä vaikuttaa tähän saakka :)
Terveisiä! Miika
London Eye
Minä olueella :D
sunnuntai 17. heinäkuuta 2011
Kotona taas :)
Ja lähtöpäiväkin lähenee!
Nyt tän viikon aikana pitää nähä parii kaverii jota en ehi sit myöhemmin näkee, ku onhan mul 9 päivää elokuussa aikaa viel Suomessa :)
Mut host-veli, Luis, koko aja hehkuttaa että "kohta sä tuut" ja "enää xx päivää jäljellä" :D. Kiva eetä hänkin on nii innoissaan :P.
Tämmösiä tällä kertaa
Miika
keskiviikko 13. heinäkuuta 2011
28 päivää jäljel lähtöön!!!!!
Siis TOSI vähän!!!!
Mutta joo, mä oon viel täällä Ruotsissa purjehtimassa Isin ja Leenan kanssa, tällä hetkellä Smådalarössä.
Tultiin eilen Tukholmasta, ja ostin nii paljo hienoi vaateit aleista ja olin toissa päivän Gröna Lundissa, puoli kahteentoista asti =D
Tota noin, huomenna, anteeks tänään Sandhamniin, yhdeks tai kahdeks yöks, tuulien perusteella. Sit takas Suomen puolelle Maarianhaminaan ja lopuksi KOTIIN <3
Tälläsiä tällä kertaa
Miika
tiistai 14. kesäkuuta 2011
Blogin virallinen biisi :P
Tää on mun blogin ny virallinen biisi :P
tätä kuuli jatkuvasti siellä valmistautumisleirillä, ja jotenkin täsmää tosi hyvi :D
maanantai 13. kesäkuuta 2011
Kesän ohjelma
Tänään 13.6 hesaan Santaanan keikka :D
muuten koko kesäkuu töitä
heinäkuun alussa lähetään isän kaa purjehtii Tukholmaan :)
ja heinää kuun lopussa mun synttärin ympärillä 27-31.7 meen Lontooseen mun isän kaa =D
sitte 10.8 olis lähtö maan toiselle puolelle, ääk ;D
tämmösiä
tiistai 31. toukokuuta 2011
Valmisteluja
Tämä oli ensimmäinen viesti meksikon blogiini!
Terveisiä, Miika